vheinonen802

Kestääkö Sipilän hiekkalaatikko?

Pääministeri Sipilä pahoitti mielensä, kun kolme Kokoomuksen naiskansanedustajaa ei suostunut tukemaan hallituksen esitystä ulkoministerin luottamuksesta ja sen päälle vielä moittivat häntä painostuksesta äänestämään Soinin luottamuksen puolesta.

Sipilä nosti luottamuksen puutteen ensiksi esille puolueessaan ja moitti Kokoomusta siitä, ettei se mitenkään rangaissut lipeäjiä. Sipilälle ryhmäkuri on tärkeämpi kuin kansanedustajien laissakin määritelty oikeus omaan mielipiteeseen ja sen ilmaisuun. Sipilä piti tapausta niin tärkeänä, että siitä pidettiin hallituspuolueiden välinen sovintokokous, jonka jälkeen tiedotettiin, että asia on selvitetty ja hallitus palaa normaaliin päiväjärjestykseen.

Kokoomuksen taholta on annettu ymmärtää, että se riita oli siinä, eikä tarvetta lisäkeskusteluille ole , mutta eipä asia ollutkaan loppuun käsitelty. Keskusta ja Siniset pitävät vielä jälkikokouksen, johon Kokoomus ei osallistunut, koska sen mielestä asia oli jo loppuun käsitelty.

Tämän illan uutisissa Keskustan ryhmäjohtaja Kaikkonen ilmoitti, että nyt on aika rauhoittua, joten erimielisyydet Keskustan ja Kokoomuksen välillä on toistaiseksi haudattu. Nyt etusijalla on toinen, mutta sitäkin ja ehken vakavampi aihe: Sote pitää saada maaliin ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Vaikeuksia on varmasti, kun kaiken pitäisi mennä Sipilän sanelun mukaan. Se ei käy. Sipilällä ei ole tarpeeksi asiantuntemusta, eikä hän tähän mennessä ole uskonut asiantuntijoiden neuvoja. He eivät Sipilän luottoporukkaan kuulu siksi, että heillä on ihan aitoja omia mielipiteitä.

Näillä eväillä sote jää kesken ja suurin syy siihen on Sipilän järjestämä hiekkalaatikkoleikki. Kansanedustajilla on ihan lakiperäinen oikeus olla sitä mieltä kuin ovat. Se tosiasia on liikaa Sipilälle ja siksi hän äkäilee, kun ei voikaan määräillä toisen hallituspuolueen edustajia toimimaan juuri hänen määräystensä mukaan ja kehtaavat vielä syyttää häntä painostuksesta.

Sipilä on ajanut itsensä todella ahtaaseen rakoon. Hallituksen pitäisi pysyä kasassa ja toimintakykyisenä. Kasassa se varmaan pysyykin, mutta täysin toimintakykyinen se ei ole enää pitkiin aikoihin ollut. Kokoomuksen kolmen naisedustajan poikkeaminen Sipilän sanelulinjalta hiertää varmasti hallituspuolueiden välejä pitkään, vaikka ulospäin aivan varmasti muuta vakuutellaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Eduskunnan ja hallituksen hiekkalaatikko kestää -- ensi kevään vaalien jälkeenkin.

Tavallinen vaalirahvas äänestää, ja päätöksentekovalta säilyy kapitalistiluokalla. Siinäpä se hiekkalaatikko.

Kapitalistisen yhteiskunnan käskytysketju

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Blogisti:
"Vaikeuksia on varmasti, kun kaiken pitäisi mennä Sipilän sanelun mukaan. Se ei käy. Sipilällä ei ole tarpeeksi asiantuntemusta, eikä hän tähän mennessä ole uskonut asiantuntijoiden neuvoja. He eivät Sipilän luottoporukkaan kuulu siksi, että heillä on ihan aitoja omia mielipiteitä."

Karjalainen 24.9.2018:
"Keskustan ja kokoomuksen sanaharkan taustalla osin epätarkka siteeraaminen

Sipilä vastasi viime torstaina Itävallassa toimittajille neljään eri kysymykseen ulkoministeri Timo Soinin (sin.) luottamuslauseäänestyksestä. Kolme niistä koski yleistä tilannetta ja yksi keskustan sisäistä ryhmäkuria. Keskustan eduskuntaryhmää koskevaan kysymykseen Sipilä sanoi, ettei hän usko kenelläkään olevan mitään ongelmaa painaa äänestyksessä vihreää nappia.

STT:n uutisessa ei kuitenkaan täsmennetty, että kysymys oli koskenut keskustaa. Tämä saattoi johtaa siihen, että kokoomuksessa tulkittiin Sipilän vähätelleen sitä, kuinka vaikea asia kokoomuslaisille on, kuten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen tiedotteessaan moitti."
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ko...

Nahkurin orsilla on samanlaisia "treffejä" ehdotettu ennenkin.
https://demokraatti.fi/ymmarrettiin-etta-olin-suur...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tuohtuminen ei ole kiellettyä, ei edes pääministeriltä, mutta se ei ole mukavaa seurattavaa sivusta.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Mitä hyötyä sitten on puolueista, jos saa äänestellä mielensä mukaan välittämättä puolueen kannasta.
Eikös kansanedustajat edusta omaa puoluetta.
Oman mielipiteensä voi sanoa puolueen sisällä, mutta vaaleissa saavutettua puolueen voimaa ei mielestäni voi heikentää omilla sooloiluillaan.
On vaikeaa hallita, jos hallituspuolueen edustajat äänestelevät niinkuin lystäävät.
Kyllä puolueen kanta pitää ratkaista puolueen sisällä enemmistöpäätöksillä, ja eri mieltä olevien on toimittava sen mukaisesti.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Lueppa perustuslakia huviksesi.

29 §
Kansanedustajan riippumattomuus

Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

Huomaa ei sido muut määräykset,

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

"Mitä hyötyä sitten on puolueista, jos saa äänestellä mielensä mukaan välittämättä puolueen kannasta."

Yleisenä kysymyksenä, tämä on äärimmäisen kiinnostava kysymys. Mitä hyötyä meillä kansalaisilla on puolueista tai poliitikoista? Itse en näe kansalaisille tulevan näistä mitään hyötyä, vaan pikemminkin haittaa. Valtiota voisi pyörittää siten, että korkeimmat virkamiehet valitaan vaaleilla ja heidän tehtävänsä olisi virkavastuulla toteuttaa sitovien kansanäänestysten tulokset.

Poliitikot ja puolueet ovat vain vääristämässä demokratiaa, huijaamassa kansalaisia ja ajamassa lähinnä omia ja lähipiiriensä asioita. Politiikan oikea sana olisi vehkeily ja kansalaisten ei tulisi antaa mitään valtuuksia vehkeilijöille.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

Puolueen pitäisi olla sellainen, että sillä on aatteita.

Puolueen pitäisi kerätä ehdokkaiksi tyyppejä, joilla on samanlaiset aatteet kuin puolueella.

Näin ei välttämättä tarvita hirveän tiukkaa ryhmäkuria ja puolueen asiat etenee pakottamatta.

Mutta kun tosiasiallisesti tehdään niinkuin Hjallis blogasi että kaikki isot kosi ehdokkaaksi eikä välittäny edes kysyä tämän poliittisista mielipiteistä, koska kuitenki voi pakottaa äänestämään niinku puolue haluaa...

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Mielestäni puolueita ei tarvittaisi lainkaan, eikä myöskään poliitikkoja. Mutta jos poliitikot haluttaisiin säilyttää, niin heidät tulisi valita aivan muilla kriteereillä, kuin puolueiden jäseninä. Esimerkiksi asuinalueet voisivat valita omat ehdokkaansa, koska he tuntevat asuinalueensa asukkaat. Näin me saisimme politiikkaan kansalaisia, joilla olisi oman asuinlueensa tuki takanaan, puolueiden tuen sijaan.

Nythän poliitikot ja puolueet, ovat ihan turha kuluerä kansalaisille. Valtion asiat voitaisiin hoitaa ilman vehkeilyä, suorilla sitovilla kansanäänestyksillä.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen Vastaus kommenttiin #19

Kansanedustajien määräksi riittäisi hyvin 100. Laatu ei parane määrää lisäämällä. Myös kunnissa valtuutettujen määrää voisi vähentää. Helsingin kaupunginvaltuustossa on 85 valtuutettua. Se on jo lähes puolet kansanedustajien määrästä. Monessa pienehkössä kunnassa on noin 40 valtuutettua.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #21

Valtiomme kaipaisi mitä pikimmiten demokraattisen järjestelmän uusimista ja itse olen sitä mieltä, ettei poliitikoista ole hyötyä kansalaisille, vaan pikemminkin haittaa. Valtiota voisi pyörittää suorilla sitovilla kansanäänestyksillä, joiden toteuttamisesta vastaisivat vaaleilla valitut korkeimmat virkamiehet virkavastuulla.

50-vuoden aikana kansalainen saa äänestää 12-kertaa valtiollisista asioista ja silloinkin vain äänestämällä ehdokasta, jolla ei ole mitään velvollisuutta pysyä vaalilupauksissaan. Ja tätä ihmiset pitävät demokratiana.

Käyttäjän vheinonen802 kuva
Viljo Heinonen

Minäkin ymmärrän ryhmäkurin, mutta en sitä, että kansanedustajan pitäisi äänestää omia periaatteitaan vastaan. Normalisti tällaisissa tapauksisa edustajalle myönnetään erivapaus.
Nyt selaisesta ei ollut puhettakaan. Sama mieltä olisi ainakin ulos päin pitänyt olla, vaikka ei Soinin menettelyä ulkoministerinä naisten oikeuksia vastaan lainkaan hyväksy.
Sipilälle tämä, etteivät kaikki totelleet, oli liikaa ja siksi piti järjestää arvoton hiekkalaatikkoleikki.
Sipilän kanta siinä tuli kyllä selväksi kaikille: Pääministeriä pitää totella. Asia on vain niin, että Sipilää tottelemalla virheitä tulee kaikkein varmimmin.
Esimerkkinä olkoot vaikka irtisanomissuojan muuttaminen. Työelämää koskevien lakien ja säädösten pitäisi olla mahdollisimman selkeitä.
Sipilän peukaloima esitys, jota ei vielä ole eduskunnalle annettu, tuo irtianomismenettelyyn lähinnä sotkuisuutta, eikä sillä ainakaan työllisyyttä kohenneta.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Viljo ymmärtää yllä ryhmäkurin mutta ei sitä että kansanedustajan pitäisi äänestää ryhmän päätösten mukaan, näinkö.
Olla villi ja vapaa on blogistin moto, Antti Rinne SDP-n puhis ja äijäfeministi odotti enempi villisti käyttäytyviä naisia puolelleen mutta ei se aivan putkeen mennyt.

Käyttäjän vheinonen802 kuva
Viljo Heinonen

Äänestyskäyttäytyminen on asiakiohtainen. Jos asia, jonka puolesta pitäisi äänestää, on kertakaikkiaan edustajan näkemyksen ja periaatten vastainan, ei yhteistä päätöstä, jota hän on alunperinkin vastustanut, pidäkään noudattaa. Siten, jos miten, edustaja menettää luottamuksensa. Se on toinen asia, sietääkö ryhmä edustajaa, jolla vankka vakaumus, jota hän noudattaa ryhmäpäätöksen vastaisesti.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Villi vapaus johtaa somemedian sopulimaisiin huutoäänestys päätöksiin, ei hyvä.

Käyttäjän vheinonen802 kuva
Viljo Heinonen Vastaus kommenttiin #9

Täysin villi vapaus on anargiaa. Siitä ei hyvää seuraa, kuten ei tiukasta ryhmäkuristakaan, joka yltää jopa yli puoluerajonen, eikä salli kansanedustajille omaa aloitteellisuutta ja mielipidettä, vaikka se olisi miten tärkeä ja periaatteellinen yksittäiselle kensanedustajalle.

Käyttäjän IiroKoppinen kuva
Iiro Koppinen

Ehkä se periaate tai "arvo" voisi olla, että ihmiset pääsisivät lääkäriin riippumatta mitä Soini sooloilee, josta Soinista päästään jokatapauksessa pian eroon (toivottavasti).

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

#3 Ari
Teatraalinen tuohtuminen heikentää uskottavuutta. Ainakin niiden kansalaisten keskuudessa, jotka umpikierosta politiikasta vähääkään ymmärtävät.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Teuvo, ymmärrän tuohtumuksen teatraalisista syistä, mutta Sipilän tuohtumukset ovat jotain muuta, vertaa Yle jupakka, Kiristys mennä Saulin luo, ja tämä epäluottamusäänestyksen jälkeinen tuohtumus, eihän niitä olisi tarvittu, kun asia oli kaikille selvää, paitse pääministerille.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Stressinhallinnan asiantuntijat sanovat, että ihmisen on hyvä näyttää tunteitaan, eikä padota niitä sisälleen. Myöskään solvaamista ei tule sallia. Toisaalta neuvotteluissa suuttuminen kyllä tietää myös pelin menettämistä, ellei sitten ole valtaa päättää asiasta.

Joskus isännän on hyvä näyttää kaapin paikka. Tietysti kaapin paikan näyttäminen vaatii sellaisen aseman, että se on mahdollista. Pääministerillä on kyllä valtaa näyttää kaapin paikka.

Tietysti joskus neuvoteluissa on taktiikkana suututtaa vastapuolen neuvottelijat ja siten saavuttaa voitto. Ellei suututtaminen onnistu asiaperusteilla, niin sitten otetaan avuksi henkilökohtaiset ominaisuudet.

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Ei luovu vallastaan kyllä siniset turvaa kaiken ?

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Viljo Heinonen kirjoittaa "Pääministeri Juha Sipilä pahoitti mielensä, kun Kokoomuksen kolme naiskansanedustaja ei suostunut tukemaan hallituksen esitystä Soinin luottamuksesta ja vielä sen jälkeen moittivat häntä painostuksesta äänestämään Soinin luottamuksen puolesta". Lisäksi Heinonen kirjoittaa Sipilän moittineen Kokoomusta siitä, ettei se mitenkään rankaissut lipeäjiä.
Toimiko Sipilä Heinosen kirjoittamalla tavalla. Siitä olen täysin eri mieltä. Heinonen, voitko kertoa, mihin tietoihin perustat Sipilään kohdistuvat syytöksesi.
Kirjoituksesi on muiltakin osin Sipilää syyllistävää. Oletko unohtanut, että sote-uudistus on Sipilän hallituksen yksimielinen kanta eikä missään tapauksessa Sipilän järjestämä hiekkalaatikkoleikki.

Käyttäjän vheinonen802 kuva
Viljo Heinonen

Sipilä järjesti tarpeettoman hiekkalaatikkoleikin Kokoomusta vastaan, kun sen kolme naisedustajaa eivät alistuneet komenteluun, eikä heitä siitä rangaistu mitenkään. Sote on eri asia, mutta Sipilä itse tuollaisella arvottomalla toiminnallaan vaarantaa senkin etenemisen.

Toisaalta se on ohan hyvä asia. Sote on kytketty lisää byrokratiaa ja kuluja aiheuttavaan maakuntauudistukseen ja valinnanvapauteen, jota ei edes voida toteuttaa. Parampi siis, että hanke nykymuodossaan ajautuu kiville.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Heinonen, olet näköjään seurannut perjantain 21.9 tapahtumia erittäin huonosti tahi sitten aatteesi värjääminen lasien läpi. Voisitko perehtyä tarkemmin siihen, mitä Sipilä oikeasti on sanonut ja miettiä sitten, ketkä sen hiekkalaatikkoleikin aloittivatkaan. Eikö arvottoman toiminnan aloittaneet nimenomaan kokoomuslaiset syyllistämällä Sipilää sellaisista puheista, joita ei ollut puhunut. Etkö ole huomannut sitäkään, ketkä ovat vaarantaneet soten etenemisen edustamasi puolueen ja oppositiossa olevien puolueiden lisäksi. Missä umpiossa siellä Saarijärvellä oikein elät.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Ryhmäkuri näkyi olevan vallalla myös sosiaalidemokraattien keskuudessa, jotka olivat äänestyksessä mukana, kuten eduskunnan pöytäkirja osoittaa. Kaikki pysyivät kiltisti ruodussa, jotka olivat paikalla. Osa Jutta Urpilainen mukaan lukien pysyi viisaasti poissa, eikä osallistunut tähän arvottomaan näytelmään.

https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/aanestys.a...

https://www.paivanlehti.fi/jutta-urpilainen-nimite...

Käyttäjän JariEeva kuva
Jari Eeva

Pysy totuudessa. Harry Wallin/SDP.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Totuudessa pysytään. Pöytäkirjan mukaan Harry Wallin/SD on merkitty poissa olevaksi.

Käyttäjän JariEeva kuva
Jari Eeva Vastaus kommenttiin #33
Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

On tämä kyllä koomista, niin vastustajien kuin puolustajien taholta vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan ajatus siitä, oliko kyseessä äänestys Soinin luottamuksesta ulkoministerinä, Soinin mielipiteenvapaudesta ja vakaumuksesta, koko hallituksen luottamuksesta vai naisten oikeuksista. Muitakin varmaan löytyy.

Eduskunnassa äänestetään sen pohjalta, mitä siellä epäluottamuslausetta ehdottavassa esityksessä sanotaan. Se tiivistyy lopussa seuraavasti:

"Siksi esitän, että eduskunta hyväksyy seuraavan kannanoton:
Ulkoministeri Soinin toiminta ulkomailla kiistää naisten oikeudet ja Suomen ulkopoliittisen linjan. Siksi esitän, että eduskunta toteaa, että ministeri Soini ei nauti eduskunnan luottamusta."

Tästä esityksestä kansanedustajat äänestivät - eivät muusta. Kaikki tämän ympärillä on poliittista vaikuttamista ja Sinisten taholta uhkailua.

Ja lopputuleman tiedätte. Luottamus annettiin ja Juha suuttui. Nyt suurempi asia onkin jo enää Juhan nöksähtäminen..

Käyttäjän vheinonen802 kuva
Viljo Heinonen

Äänestyksen tulos oli mikä oli. Sipilänkin olisi pitänyt tyytyä siihen. Soini sai eduskunnan luottamuksen. Tarkemmin ottaen luottamus hänellä oli ennestäänkin. Äänestämällä päätettiin, onko hänellä vielä luottamusta, vaikka hän oli toiminut ulkomailla Suomen virallisen linjan vastaisesti. Soinin luottamuksen jatkamisen puolella oli eduskunnan enemmistö. Tyylipisteet ovat asia erikseen. Ei niitä ainakaan Sipilälle hänen venkoilunsa vuoksi tullut.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Heinonen, mihin venkoiluun Sipilä syyllistyi vai muuttuiko hiekkalaatikkoleikki nyt venkoiluksi?

Käyttäjän vheinonen802 kuva
Viljo Heinonen

Venkoilu on pääsana. Hiekkalaatikkoleikko on on yksi venkoilun toteutustavoista. Mitä muuta kuin uhkailuihin käärittyä venkoilua Sipilä on harrastanut koko hallituskauden. Kikykin syntyi monenlaisten uhkausten saattelemana. Jos ette hyväksy tätä, siitä seuraa tuota.

Oikein piti poiketa presidentin takapihalla perumassa hallituksen erouhkaus.Siniset piti saada hallitukseen, vaikka eivät he vaaleilla valittu puolue ole. Kovin venkoillen etenee myös irtisanomissuojan heikennys, joka toteutuessaan aiheuttaisi työelämään vain lisäongelmia, eikä yhtään työpaikkaa.

Kun työelämän lakeja noin 100 vuotta sitten Suomessa alettiin kehittää, luotiin niitä nimenomaan työntekijän suojaksi. Nyt tuota suoja puretaan. Halutaan luoda kaikesta säätelysta vapaat työmarkkinat, jossa työntekjällä on vain vevoiteita. Elämme tantumuksen aikaa.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Sosalidemokraattien lehmäkauppa Vihreiden ja Vasemmiston sekä RKP kansa karahti nyt kivikkoon. Tästä 100 kyllä ja 60 ei tuloksesta voikin ounastella tulevia äänestyksiä suuressa salissa.
Tässä Soini episodissa ei kukaan halunne henkseleitä ja liivejä paukutella.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Lehmänkaupalla tarkoitetaan kaupankäyntiä vastapalveluksilla, yleensä jonkinlaista vaihtokauppaa. Puolueiden yhtä mieltä oleminen ulkoministerin epäluottamuksesta ei ole lehmänkauppa.

Lehmänkauppa on esimerkiksi kun Keskusta saa maakuntamallin ja Kokoomus valinnanvapauden. Luulisi olevan tuttuakin tutumpi kuvio kepulaiselle.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Kuules Niko tämä punavihervasemmiston lanseeraama slogan "lehmäkauppa" jää elämään omaa elämämään politiikan sanastoon aivan kuin taanoin SDP-n edesmenneen Arvo Salon lanseeraama "tapa talonpoika päivässä parhaana kaksi"

Käyttäjän ppauto kuva
Janne Pirinen Vastaus kommenttiin #29

Eikö Seppo ja muu siniviherkeskusta tuntenut sanaa "lehmänkauppa" ennen kuin sana "punavihervasemmisto" keksittiin? ;)

Wikipedia kertoo:
"Ruotsissa sosiaalidemokraattien ja talonpoikaisliiton hallitusyhteistyön käynnistymistä keväällä 1933 kutsuttiin lehmänkaupaksi (ruots. kohandeln)."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lehm%C3%A4nkauppa

Käyttäjän JariEeva kuva
Jari Eeva

SDP:n Harry Wallin oli paikalla äänestyksessä, mutta "poissaolevena" . Samoin kuin muutamat kokoomuslaiset. Pysy totuudessa!

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Sipilän hallitus on jonkinlainen demokratian irvikuva, kun kokoonpanossa istuu peräti viisi ministeriä, vaikka heidän puolueensa ei saanut vaaleissa ainoatakaan ääntä.
Näiden ministerien energia on kulunut sanojensa syömiseen ja takin kääntöön.
Sanoisinko varsin häpeällinen kikkahallitus.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset